1.Kisapäivä Sakustarssii 2018

Hei!
Ensimmäinen kisapäevä pulukassa ja mitallitilikin saatiin avattua, bändipoiken kolmas sija Soitinyhtye-sarjassa!

Päivä ollut pitkä ja tapahtumarikas. Päivä alkoi hyvällä aamupalalla majoituskeskuksessa. Sitten siirryttiin pienen loikuilun jälkeen tutustumaan Kokkolan kaupunkiin.

Kisapaikalle siirryttiin puolenpäivän jälkeen, itse kilpailut alkoivat klo 13. Siitä eteenpäin olikin yhtä juoksua. Päivän kohokohta oli bändipoiken kilpailu Soitinyhtye-sarjassa. Poikien esitys oli huikea ja kirsikkana kakunpäälle pronssimitali. Kaiken lisäksi he pääsevät esiintymään keskiviikkona kavalkadissa.


Päivä jatkui päivällisellä Kpedun-kampuksessa. Sitten alkoikin Runo Tunnissa-sarja, jossa meillä oli paljon osallistujia. Homman nimi oli siis se, että aikaa oli tunti ja siinä ajassa piti kirjoittaa runo.

Iltahuipentui Sakustars 2018- avajaisiin. Siellä oli menoa ja meininkiä. Lyömättömien huikea rap-esitys, palkintojen jako ja käsittämätön meininki.
Huomenna on tiiviimpi päivä, kilpailut alkavat jo puoliyhdeksän jälkeen aamulla








Kommentit